Tuulastus ja atraimet

Tuulastus ja atraimet

Tuulastaminen on mielenkiintoista ja jännittävää loppukesän ja syksyn kalastusta. Veneellä hitaasti lipumalla tavoitellaan lampulla valaisten pohjassa odottelevia isoja saaliita – ja tietysti atrain kädessä. 

Tutustus Kivikankaan atraimiin – saat tuulastukseen oikeat tarvikkeet edullisesti ja nopealla toimituksella! 

Tuulastus soveltuu petokalojen pyyntiin 

Tyypillinen tuulastuksella saatava saalis on iso hauki tai lahna, mutta myös ahventa ja jopa siikaa voidaan pyytää tuulastamalla. Tuulastuksessa kaloja houkutellaan valon avulla, sillä monet kalalajit houkuttuvat valon lähteeseen. Tuulastusvalo pidetään usein kädessä tai kiinnitetään veneeseen, ja suunnataan veteen, jolloin se muodostaa kirkkaan ja keskitetyn valokeilan. Näin kalojen havaitseminen vedessä on helpompaa. Tuulastusvaloja käytetään erityisesti rannikkovesillä yökalastuksessa, mutta myös syvässä vedessä kalastettaessa, mihin luonnonvalo ei yllä.  

Tyyni sää syksyllä on paras aika tuulastukseen, sillä silloin on riittävän pimeää ja kalat viihtyvät matalissa vesissä levossa. Tyyni sää auttaa lähestymään kaloja äänettömästi, jolloin ne eivät ehti pelästyä ja paeta ennen atraimella pyydystämistä.  

Atrain edellyttää tarkkaa ja nopeaa kättä 

Atrain on tehokas tapa pyytää petokaloja matalassa vedessä. Atraimen käyttö edellyttää kuitenkin tarkkuutta ja nopeutta sekä huomaamatonta liikkumista veneellä. Kivikankaan atraimet ovat laadukkaita, jotka kestävät kovemmassakin käytössä. Atrain kannattaa kiinnittää narulla käteen, jotta se on helppo nostaa veden pohjasta, mikäli se sattuu sinne tipahtamaan.  

Kivikankaalta saat tuulastukseen tarkoitetut atraimet kotiin toimitettuina 

Meiltä saat tuulastukseen soveltuvat välineet edullisesti ja nopeasti kotiin toimitettuina. Tutustu valikoimaamme ja tilaa omasi jo tänään! 

Tuotteita löytyi: kpl

Järjestys: