Siitä kun viimeksi uitin verkot Saimaan kannen alle, ehtikin vierähtää lähes parikymmentä talvea. Muistin monta hyvää syytä palata hyvän harrastuksen pariin. Ruokapöydässä koettujen makunautintojen ohella parasta olivat kalareissut hyvän kalakaverin kanssa, kalan sähkötys verkon yläpaulassa ja kotiintulo saaliin kera. Saaliin jakaminen läheisten kanssa on syvällinen kokemus, jonka koin ensi kerran pikkupoikana viedessäni itse onkimani kalat äidille. Vanhoja verkkoja tarkistaessani muistin, että olen aina jostain syystä pitänyt myös verkkojen selvittelystä, joka on parhaimmillaan kuin ongelmanratkaisua. Itse asiassa koko kalastus on monessakin mielessä ongelmanratkaisua, mikä pitää mielen virkeänä. Kalastukseen liittyvien haasteiden pohtiminen onkin osa kalastuksen ikiaikaista viehätystä.
Aktiivikalastusta
Kalastustavat luokitellaan nykyisin jostain syystä aktiivisiin ja passiivisiin. Esimerkiksi vapakalastus määritellään aktiiviseksi ja verkkopyynti puolestaan passiiviseksi kalastustavaksi. Onko auringon palvominen ootto-ongen vieressä laiturilla sitten oikeasti aktiivisempaa kalastusta kuin talviverkoilla tuulessa ja tuiskussa puurtaminen, lienee makuasia. Kalastusta molemmat - ja kalastaessaan ihminen on onnellisimmillaan.
Eräs seikka, joka erottaa pyydyskalastuksen vapakalastuksesta on se, että pyydyskalastaja on kalassa silloinkin kun hän ei ole vesillä. Tunne siitä, että omaan verkkoon tai katiskaan voi koska tahansa uida kala, nostaa kalamiehen kasvoille sisältä päin kumpuavaa hymyä. On kutkuttavaa kuvitella, kuinka juuri nyt suuri lahna puskee itsensä ruovikon laitaan viritettyyn riimuverkkoon.
Hetki ennen pyydyksen kokemista on erikoisen hieno, ja mieli on täynnä mukavia arvailuja. Onko pyydys oikeassa paikassa? Onko kala liikkunut ja käynyt pyydykseen? Kokenut kalastaja pystyy ennustamaan paljonkin ajankohdan ja olosuhteiden perusteella, mutta lopullinen totuus paljastuu aina vasta pyydystä koettaessa. Pyynnissä oleva pyydys on kiehtova ja joka kerta uusi arvoitus.
Kivikankaan verkot
Jo pelkkä talvikalastukseen valmistautuminen tarjosi mukavaa puuhailua. Vaikka varastossani oli tallessa melkoinen kasa vanhoja verkkoja, innostuin hankkimaan pari uutta. Kivikankaan verkot olivat helppo valinta, sillä muistissani oli niiden hyvä kalastavuus ja mainio käsiteltävyys. Pari päivää tilauksesta pöydälläni oli punaisesta monofiilistä tehty 60-millinen Pietarin kaksoispaulaverkko ja pehmeästä sinivihreästä monisäikeisestä mikrokuidusta (Ironsilk) valmistettu 55-millinen verkko. Verkkojen korkeus oli 3 metriä ja pituus 60 metriä. Molemmat verkot näkyvät hyvin jään päällä mutta ovat vedessä kalalle lähes huomaamattomia. Ominaisuus helpottaa merkittävästi verkkojen käsittelyä ja kalojen irrottamista havaksesta. Varsinkin jos näköaisti ei ole enää terävimmillään, on lunta ja jäätä vasten hyvin erottuvasta verkon langasta merkittävästi hyötyä.
Pukeutuminen
Eräänä syynä siihen, että jouduin luopumaan pitkäksi aikaa talviverkoilla käymisestä, oli kylmävihoja aiheuttava nivelreuma, johon sairastuin parikymmentä vuotta sitten. Äkillinen luihin ja ytimiin tunkeva kylmäkipu teki minut lähes toimintakyvyttömäksi. Nyt hyvän hoidon ansiosta oireet ovat hellittäneet ja pystyn elämään ikääni nähden lähes normaalisti. Kunnolliset kalastuskäsineet ovat erittäin tärkeä yksityiskohta. Kovalla pakkasella suojasin käteni lämpökintailla, joiden sisään mahtuu tarvittaessa useammatkin lapaset. Verkkoa kokiessa vaihdoin käteeni Kivikankaan lämpimillä irtovuorilla varustetut talvikäsineet. Leudolla säällä käytin Showa -kalastuskäsineitä, joilla saaliin irrottaminen ja verkon selvittely onnistui kerrassaan tunnokkaasti. Lämmin pukeutuminen on talvikalastuksessa kaikki kaikessa. Valitsimme kalakaverini Jukan kanssa käyttöömme Ahti -lämpöhaalarit, jotka osoittautuivat oivalliseksi hankinnaksi. Asuissa on meille normaalivartaloisille savolaismiehille juuri sopiva mitoitus ja runsaasti hyviä yksityiskohtia. Liikkuminen jäällä ja lumessa on vaivatonta, eikä kylmä ole hätistellyt kertaakaan.
Kalapaikka
Kalapaikan valintaan kannattaa talviverkkokalastuksessa kiinnittää erityistä huomiota. Jos paikka on hyvä ja kalaa tulee tasaisesti koko talven, välttyy paikanvaihdolta, joka voi olla keskitalvella paksun jään ja syvän lumen aikaan melkoinen urakka. Parhaimmillaan verkot voi uittaa jään alle jo silloin, kun jäällä ei ole lunta tai sitä on vain vähän. Silloin homma hoituu kuin tanssi Härveli-verkonuittolaitteen avulla.
Avanto syntyy hetkessä kairaa ja jääsahaa käyttäen, jonka jälkeen Härveli painetaan jääsahan kärjen avulla jään alle ja ohjataan haluttuun suuntaan. Vetämällä Härvelin kelalla olevasta narusta laite mennä rapistelee kuin rapu jään alla suoraan eteenpäin. Koska Härveli näkyy hyvin jään läpi ja tarvittaessa myös kuuluu mainiosti, se on helppo paikallistaa ja tehdä sille nostoavanto oikeaan paikkaan. Härvelin sijasta verkkonarun voi uittaa paikoilleen myös uittolaudan tai perinteisen uittosalon avulla.
Kokeilin viime talvena myös Kivikankaan Verkkovänkäriä, joka on yksinkertainen verkon kokemista helpottava ja nopeuttava väline. Laitteen ansiosta verkon kokijan tarvitsee avata vain nostoavanto ja sitoa vetonaru Verkkovänkärin kautta kulkevaan uppoavaan naruun. Kun verkko lapetaan koettaessa avannon reunalle, suoltuu vetonaru sitä mukaan avantoon, ja kun verkko on katsottu, se vedetään vetonarulla takaisin pyyntiin. Päätyavannolla ei tarvitse käydä koko talvena.
Kalapaikkamme oli ihanteellinen, sillä parkkipaikalta oli pyydykselle matkaa vain kivenheiton verran. Uitimme 60 metriä pitkän verkon leveän salmen reunaan aivan rannan tuntumaan. Vettä oli rannan puolella noin 5 metriä ja uloimmassa päässä noin 15 metriä. Koska kotoa oli paikalle matkaa vain kilometrin verran, kävimme verkolla joskus myös jalan ahkiota vetäen. Ahkiossa kulkivat mukavasti jääkaira, jääsaha, lumilapio, vetonaru, vaihtoverkot, kylmälaatikko saalista varten ja muut tykötarpeet.
Vaikka jo yhdellä verkolla tai lyhyellä verkkojatalla voi kalastaa mainiosti, suosittelen varaamaan jäälle mukaan myös vaihtoverkot. Joskus voi huono sää haitata kalojen irrottamista, jolloin homma kannattaa siirtää miellyttävämpiin olosuhteisiin. Vaihtoverkoilla voi vaikuttaa myös saaliskalojen kokoon ja määrään. Jos kalaa alkaa tulla yli oman tarpeen, kannattaa verkkojen tilalle vaihtaa kokeeksi harvemmat. Silloin ei tarvitse välttämättä keskeyttää pyyntiä ja uittaa myöhemmin verkkoja uudelleen jään alle. Kalapaikkaahan ei saa talvellakaan varata pelkkien narujen avulla.
Irrotin kalat verkosta joka kerta jo jäällä. Pienen totuttelun jälkeen huomasin verkkonaskalin hyvin käyttökelpoiseksi apuvälineeksi. Jos kala oli kieritellyt itsensä oikein pahaan pussiin, uhrasin tarvittaessa yhden verkonsilmän ja katkaisin siitä langan. Se riittikin yleensä ujuttamaan kalan vapaaksi. Jos verkko alkaa joskus näyttää liian resuiselta, paikkailen sen mukavana puhdetyönä. Vanhan kunnostaminen on minulla niin verissä, että en siitä luovu, vaikka verkot eivät nykyisin maltaita maksakaan.
Kalaa tuli parin kuukauden mittaisen pyyntijakson aikana juuri sopivasti. Koimme verkon keskimäärin noin kolmen päivän välein ja saimme kahta reissua lukuun ottamatta joka kerta saalista. Valtaosa saaliista oli 1,5 - 4 kiloisia haukia, mutta mukaan mahtui myös kelpo kuhia sekä muutama kaivattu made ja lahnoja. Niillä eväillä pysyikin oma kahden hengen talouteni ja kalakaverini nelihenkinen ruokakunta mukavasti kalasärpimessä. Liikenipä pari vonkaletta vielä tyttäreni perheellekin.
Kerrassaan mukava talvi verkkokalastuksen parissa. Ja jatkoa seuraa tulevilla jäillä, jos suinkin kynnelle kykenen.
- Ari Manninen, Ristiina
Ari Manninen on eläkkeellä oleva opettaja, joka on kirjoittanut 70-luvulta lähtien kalastusaiheisia juttuja alan julkaisuihin. Parhaiten hänet tunnetaan pitkäaikaisena Erä-lehden kalastusavustajana.
Lue lisää aiheesta
- Kalalajit
- Pyydyskalastus
- Aktiivikalastus
- Pauli sedän kalaretket
- Tuotevinkit
- Ruokaa omasta maasta - omin käsin
