{image:text}

Kevätmessujen toinen päivä

Nyt kun kevät näyttää kylmiä öitään ja suunnitelmat taimien siirtämisestä kasvihuoneeseen menivät konkreettisesti jäihin, voi hetkisen palata Kevätmessujen lämpimään tunnelmaan. Kiersimme lauantaina Jaakon kanssa lähes koko messut ja sieltähän löytyi aikapaljon ihasteltavaa! Päivän taukotankkauksena toimivat taivaalliset riisipiirakat, jotka paistettiin ja voideltiin paikan päällä sekä porvoolainen suklaatryffeli. Nam!

 

TAIMIA JA KEVÄTTÄ

Tänä vuonna epäonnistuin täysin ananaskoison kasvattamisessa. En ole saanut sitä itämään mitenkään, joten yksi tavoitteeni oli löytää ananaskoison taimi messuilta. Samalla silmäilin, jos löytyisi viiniköynnöksen alkuja. Luulenpa nimittäin, että omat viiniköynnöksen alkuni saattoivat jäätyä talvella. Unohdin suojata ne kunnolla… Kumpaakaan ei kuitenkaan löytynyt, kuten ei ylipäätään kovinkaan paljon erikoisempia hyötykasveja. Joko taimitarjonta ei ollut hyötypuolella kovin runsas tai sitten moni tuote oli myyty loppuun lauantain iltapäivän koittaessa. On myös mahdollista, että en osannut penkoa tarpeeksi tarkasti. Mutta hyviä löytöjä tein silti!

Mukaan tarttui huumaavan tuoksuinen curry, kesäjuomia lupaileva Japanin mojito-minttu, ranskalainen rakuuna sekä köynnösmansikka. Taimet kasvavat vielä sisällä lampun alla, mutta pääsevät heti yöpakkasten lähdettyä kasvihuoneen lämpöön.

 

Pukinmäen puutarhalla oli paras valikoima hyötykasveja. Täältä löytyi kattava valikoima mausteita ja vaikkapa erilaisia tomaatteja. Mukaan tarttui matalaksi jäävä tomaatti Red Robin.

 

Ihania mausteita… Currysta en huomannut ottaa kuvaa, täytyy palata siihen myöhemmin!

 

Taimien lisäksi kevät näkyi marjatarjonnassa. Herkullisen näköiset mustikat muistuttelevat kesän torimyynnistä.

 

KUKKALOISTOA

Alan selvästi taipua kukkien suuntaan. Muutamia kukkien siemeniä on itämässäkin ja olen tehnyt oven pieleen orvokeista ja narsisseista pienen asetelman… Saas nähdä mitä kaikkea kesällä kasvaa kukkaruukuissa!

 

Upea väri! Taisin vähän ihastua tähän angervoon…

 

Alueelle oli istutettu runsaasti tulppaaneja…

 

Tulppaaneita löytyi myös lähes joka värissä kimppukaupalla myytävänä.

 

LÖYTÖJÄ KASVIHUONEESEEN

Kiertelimme myös sisustuspuolen ja haimme ideoita niin kasvihuoneeseen kuin sen ulkopuolellekin. Niitä riitti! Jos tästä ei saa tsemppiä kasvihuoneen perustusten tekemiseen, niin ei sitten mistään.

 

Kauniita lintuhäkkejä myytiin amppeleiksi. Voisin kuvitella esimerkiksi amppelimansikan tähän ruukussa. Punaiset mansikat ja kulunut metalli olisivat aika hyvä yhdistelmä roikkumassa kasvihuoneen katosta.

 

Pikkuruinen taimipöytä ihastutti. Voisihan siihen laittaa myös pienen teetarjoilun korvapuusteineen!

 

Ihastuin näiden istuimien pintaan ja väriin. Tämä keltainen on minun lempivärejäni ja jotenkin tuo neulosjälki teki siitä vielä vain houkuttelevamman.

 

Olisin ostanut kuvan rottinkitarjottimen välittömästi, sillä se olisi täydellinen eväiden kantamiseen. Meillä ei ole tällä hetkellä tarjotinta ollenkaan ja jos menemme aamupalalle rantaan, kannamme kahvit, leivät ja muut erinäisissä kipoissa perille. Rottinki ei kuitenkaan mennyt Jaakolla läpi. Mutta tämähän oli vasta ensimmäinen erä. Katsotaan, saanko joskus romanttisen rottinkitarjottimen!

 

Tykkäsin myös tästä kattoon ripustettavasta pikkupöydästä.

 

Raudoitusverkkoa on näkynyt viime aikoina paljon. Tässä siitä oli rakennettu hauska liikuteltava seinä. Olin ajatellut raudoitusverkkoa tylsästi herneiden tukena. Siihenkin se sopii kuin nenä päähän, mutta verkosta keksii varmasti muutakin hauskaa puutarhaan!

 

Mitähän pikkusaartamme valloittavat lokit tuumaisivat, jos laittaisin nämä kaverit istumaan niiden mielipaikoille. Saunan piipun päällä voisi olla ahdasta, kun huovutetut lokit istuisivat siellä valmiina!

 

Tässä siis odotellaan lämpötilojen nousua. Johan jo joku uutinen lupasikin huomattavaa lämpöaaltoa. Onkohan se vain tämän sisäisen puutarhurin vaikutusta, että muistan ja sisäistän nimenomaan lämpöä lupailevat säätiedotteet? Onneksi sisällä taimet kasvavat kohisten ja kevät kerta kaikkiaan etenee vääjäämättömästi!

-Annika-


 


kasvihuoneblogit


Lue lisää aiheesta


Pomintoja