Muutama sana itse välineistä, ennen varsinaista reissuraporttia. Itse käytän 210 cm Stinger Phantom vapaa ahvenen ja kuhan jigauksessa (vieheen painosuositus 5-25 g) ja 2500 Stinger PowerAge kelaa. Tällä yhdistelmällä olen mielestäni löytänyt parhaan tuntuman jigikalastukseen. Jigivapa ei saa olla liian letru, sen pitää olla sopivan jämäkkä jotta tuntuma vieheeseen ja kalaan maksimoituu. Myös vastaiskut hankaloituvat jos vapa muistuttaa pajun vuosikasvua. Siiman tulee olla venymätöntä kuitusiimaa ja suosittelen värjättyä esim. keltaista siimaa josta on helppo tarkkailla tärppiä. Tyytyväinen olen ollut Stinger Power Line kuitusiimaan ja jigauksessa käytän vahvuuksia 0,13 ja 0,15 mm. Näin ohut siima siksi että ohut siima ensinnäkin ”leikkaa” paremmin vettä ja upottaa jigin suoraan kohti pohjaa, ohuella siimalla myös maksimoidaan sitä tärkeää tuntumaan vieheeseen. Ahvenen jigauksessa on tärkeä päästä nopeasti ja lähes suoraan pohjaan, mistä tärpit yleensä tulevat. Jigi heitetään ja annetaan upota, tässä vaiheessa annan kelan kammen olla auki ja ”lypsän” siimaa ulos kelalta, näin jigi uppoaa lähes suoraan siitä kohdasta mihin se putoaa, ja kalastettava matka kasvaa.
Myös erittäin tärkeä asia jigauksessa on oikean kelan, vavan ja siiman lisäksi jigipään koko ja paino. Paino valitaan sopivaksi syvyyden mukaan, myös tuuli ja vallitsevat virtaukset vaikuttavat pään valintaan. Itse käytän ahvenkalastuksessa 5-20 gramman jigipäitä. Tarkkaa valintaa on vaikea antaa taulukosta, koska siihen vaikuttaa niin moni asia, kuten edellä mainitsin. Joskus myös kalan otti halukkuus vaikuttaa. Esimerkiksi heikolla syönnillä voi joskus laittaa syvyyteen nähden hieman kevyemmän pään, joka leijuttaa jigiä pohjan päällä enemmän, ja näin ollen antaa kalalle lisää aikaa tehdä päätös tärpistä.
Jigipäitä löytyy lähes kaikista kalastusvälineitä myyvistä liikkeistä ja suuntaa antavia taulukoita jigipäiden käyttösyvyyksistä löytyy myyntipakkausten takapuolelta. Oman kokemuksen mukaan valitsen matalaan 1-3 m veteen yleensä 4-7 gramman pään. 3-5 metrisessä vedessä 7-10 g, 5-7 m vedessä 10-15 g. Nämä yleensä selviää parhaiten itse kokeilemalla. Hyvä vinkki: jos tärppejä tuntuu mutta kalat eivät jää kiinni, on käytössä liian raskas jigipää ja kalat eivät kerkeä napata viehettä. Tällöin on ehkä aihetta siirtyä astetta kevyempään jigipäähän. Varsinaista metalliperuketta en jigauksessa käytä, vaan sidon itse paksummasta monofil tai fluorocarbon siimasta perukkeen, joka on noin 1-1,5 m pitkä. Perukkeen päähän laitan pienen lukkoleikarin, ja alkupäähän pienen leikarin. Tämä jälkimmäinen helpottaa kuitusiimaan tehtävää liitosta, toki taitava solmunikkari voi tehdä yhdistämisen solmulla, mutta minä olen todennut tämän itselle helpommaksi ja toimivaksi.
No niin, se välineistä ja tekniikoista ja mennään itse reissuun. Lähdimme matkaan kavereitteni Royn ja Aleksin kanssa. Yleensä reissumme suuntautuvat Vaasan ympäristöön, joka on tunnettu ahvenistaan. Nyt vuorossa oli Maalahti, joka on noin 20 kilometriä Vaasan eteläpuolella. Tukikohdaksi valikoitui Åminne Camping leirintäalue, josta löytyi erikokoisia ja -tasoisia mökkejä. Hintaa yhdelle yölle tuli 90 euroa. Roy hoiti tällä kertaa itse varausbyrokratian, ehkä siksi koska meidän porukalla on tapana antaa varauksen hoitajalle mahdollisuus varata nukkumapaikka ensimmäisenä. Roy saikin mökin ainoan vuoteen, joka tässä tapauksessa oli vuodesohva, minä ja Aleksi saimme tyytyä lattialla, tai pitäisikö vaasalaisittain sanoa laattialla oleviin patjoihin. Niin, olen kuullut vaasalaisten puhuvan laattiasta. Veneenä meillä oli mukana minun Buster SCC, joka on ihan näppärän kokoinen vetää henkilöauton perässä. Erittäin hyvä veneenlaskuramppi löytyi noin kahdensadan metrin päästä itse leirintäalueesta, joten asetelmat olivat sen puoleen aika hyvät.
Starttasimme Pietarsaaresta seitsemän aikaan aamulla, ja vene perässä köröteltyämme pääsimme pelipaikalle noin puoli kymmeneltä. Paikalle päästyämme laskin veneen vesille ja sovin että otan pojat kyytiin mökkikylän rannasta, jonne ylimääräinen autokin vietiin. Kuten jo olimme säätietoja aiemmin kauhistelleet, totesimme rannassakin että vesi on todella alhaalla; noin – 45 cm nollakorkeudesta. Tästä hieman mietteliäänä lähdin suuntaamaan mökkikylän rantaan, jossa pojat jo odottivat. Aina vain lähenevä pohja rupesi mietityttämään ja pääsinkin noin 50 metrin päähän rannasta kun vene oli tukevasti kiinni pohjasta. Hyvin alkoi reissu, ajattelin. Ei muuta kun kovaa huutoa pojille: menkää takasin venerantaan, ei täältä sinne tulla. Siinä vaiheessa kova tuuli oli ankkuroinut veneen hiekkasärkälle melko tiukasti kiinni, airolla työntelyllä ei ollut vaikutusta. Ei auttanut kuin riisua kelluntahaalari ja välihousut, kääriä pitkät kalsarit polvien ylle ja hypätä kahdeksan asteiseen veteen ja kiskoa keulaköydestä vene väljemmille vesille.
Kun alun kommellukset oli selätetty ja jalat kuivattu suuntasimme kohti saaristoa. Olimme etukäteen kartasta katselleet muutamia saarten välejä ja kapaikkoja, joista oletimme ahventen löytyvän. Näin syksyllä olemme huomanneet, että ahvenet viihtyvät merellä erityisesti salmissa ja kapeissa saarten väleissä missä on riittävästi syvyyttä (yli 3 metriä). Ensimmäinen ennalta katsottu paikka ja Royn ensimmäinen heitto, niin nätti noin neljäsataa grammainen ahven nousi veneeseen. Taisipa Roy todeta että nyt alkoi liian hyvin. Niinpä alkoi, tästä paikasta taisi vielä pari ahventa nousta, mutta melko hiljaiseksi jäi. Lähdimme kiertelemään ennalta katsottuja paikkoja ja saimme kalan sieltä, kalan täältä, muttei mitenkään merkittävästi. Ehkä ahven per ankkurointi. Kiersimme kaiken kaikkiaan noin 13 km lenkin tasaisin väliajoin kalastellen. Mielenkiintoisia ja lupaavan näköisiä paikkoja oli paljon, mutta päivän lopuksi ruokakaloja oli kertynyt kolmella miehellä kymmenkunta. Palasimme mökille noin kuuden aikaan illalla, ja aloimme pohtimaan heikkoon kalantuloon syitä. Hyvät puitteet tälle ajatushautomolle tarjosi leirintäalueen ravintola, josta saimme ostettua virvokkeita suun kostukkeeksi kohtuullista rahasummaa vastaan. Roy supliikkina miehenä tinki meille vielä erikseen maksavan rantasaunavuoron kaupan päälle.
Pohdinnan tulos oli helppo, kalamiehen on aina helppo syyttää säätä, niin kuin tälläkin kertaa. Voimakas 9-13 m/s puhaltava koillistuuli oli laskenut meriveden alas, ja todennäköisesti kalat olivat painuneet veden mukana kauemmaksi saaristosta ja kalastuspaikoistamme.
Saunominen ja eväiden syönti venyi varsin myöhään, ja varsinainen aamusyönti oli jo lipsunut käsistämme herätessämme. Oli vielä toinen ikävä yllätys aamulla - Royn selkä oli kipeytynyt yön aikana siihen pisteeseen, ettei hän lähtenyt epätasaiseen venekyytiin. Tästä takaiskusta apeana lähdimme Aleksin kanssa matkaan, ja kelikin oli hieman parantunut. Tuuli oli laantunut 2-4 m/s luokkaan ja vesi kääntyi hieman nousuun, ehkä noin 10 cm edellispäivästä. Tämä antoi pientä toivoa kalojen löytymisestä. Suuntasimme hieman edellispäivästä poikkeavaan suuntaan ja löysimme saartenvälin, jossa uloimman saaren ranta oli melko jyrkästi syvenevä, n. 10 metriä rannasta oli vielä 6 metriä syvää ja vesi syveni kohti saarten väliä noin kahdeksaan metriin. Kuin vastakohtana eiliseen, kalaa alkoi nousta tasaiseen tahtiin ja kun jigin väri asettui kohdalle, oli lähes joka heitolla kala kiinni. Jigin väreinä tuntuivat toimivan oranssin ja punaisen eri sävyt. Jigeinä käytimme kalan mallisia jigejä mm. Lunker City, Peter Lahti sekä Mikado nimikkeillä löytyviä. Yleensä kun lähtee syksyllä merelle tai järvelle jigaamaan, ylivoimaisesti toimivin väri on niin sanottu ruskea ”moottoriöljy”. Silti näitä ärsykevärejä kannattaa pitää matkassa. Tällä kertaa ne olivat kova sana.
Kalantuloa jatkui auringon laskuun saakka, ja saaliin keskipaino ollessa 300 gramman tienoilla. Suurimmat ahvenet olivat puolen kilon sarjassa painivia. Kaiken kaikkiaan otimme fileointia varten noin kuusikymmentä raitapaitaa. Takaisin rantaan suuntasimme hieman ristiriitaisissa tunteissa, sillä hyvää saalista varjosti se että yksi seurueen jäsen oli joukosta pois. Mökille päästyämme keittiöstä tuli houkutteleva ruuan tuoksu, Roy oli valmistanut meille italianpataa, jonka vielä kruunasi hänen itse valmistamansa kylmäsavulohi paikallisen erikoisuuden, Maalahden limpun päällä.
Kaiken kaikkiaan oli mukava reissu ja hauskoja yhteisiä hetkiä niin maalla kuin vesillä, pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Taas ollaan muutamaa kokemusta ja reissua rikkaampana, ja joitain euroja köyhempänä. Kohta taas kohti uusia kalaseikkailuja.
Jigiterveisin,
Pauli setä
Lue lisää aiheesta
- Kalalajit
- Pyydyskalastus
- Aktiivikalastus
- Pauli sedän kalaretket
- Tuotevinkit
- Ruokaa omasta maasta - omin käsin
